EeroSuominen1 Nosce te ipsum

Onko terrorismi hallittavissa?

 

 

Aamun lehdessä pohdittiin poliittisen väkivallan olemusta ja torjuntaa useammassa artikkelissa. Puolueensa presidenttiehdokkaaksi nimitettynä liikemies Donald Trump piti linjapuheen, jossa hän esitti yhden ainoan toimenpiteen terrorismin hillitsemiseksi maailmassa, tuhotaan ISIS:in barbaarit.

Muistamme hyvin presidentti Bushin, joka Irakin salamasodan jälkeen ilmoitti tuhonneensa julman barbaarihallitsijan, vaan kuinka siinä kävikään, jouduttiin ojasta allikkoon.

Saksalainen media-alan vaikuttaja ja CDU:n pitkäaikainen valtiopäivämies Jürgen Todenhöfer esitti jo vuosia sitten, että ideologiaa ei voi tappaa aseella. Voiman käyttö on terrorismin tukahduttamisessa yhtä tehokas menetelmä kuin on voikukkien repiminen nurmikolta. Olen siinä puuhassa vuosien varrella kotipuutarhassa voittanut monta taistelua ja lopulta hävinnyt sodan.

Pitkän jahdin jälkeen Osama bin Laden saatiin eliminoitua. Kun Al-Qaida näin saatiin ainakin osittain nujerrettua, nousi uusia terroristiorganisaatioita esiin. ISIS on nyt alakynnessä, eikä näiden raakalaisten kanssa kukaan halua neuvotella, on siis turvauduttava aseisiin. Kun kalifaatti todennäköisesti saadaan tuhottua, on ilmeisenä seurauksena, ei suinkaan kaivattu rauhantila, vaan sissisotaa harjoittava terroristijärjestö, joka herättää pelkoa ja massiivisia turvatoimia kaikkialla sivistyneessä maailmassa.

Terrorismia ruokkiva ideologia ei ole syntynyt tyhjästä, sille löytyy järkeenkäypä selitys. Presidentti Jimmy Carterin turvallisuuspoliittisena neuvonantajana toiminut Zbigniew Brzezinski vaati jo 1970-luvulla oikeutetusti meitä länsimaalaisia luopumaan islamilaisia jatkuvasti loukkaavasta islamofobiasta.

Länsimainen kulttuuri on monilla mittareilla ylivertainen verrattuna Afrikan ja Lähi-Idän maihin. Keskeisenä syynä tähän ylivaltaan on pidetty kristinuskoa sekä naisen ja lapsen asemaa yhteiskunnassa. Tämä ei kuitenkaan oikeuta länsimaita käyttäytymään ylimielisesti muslimeja kohtaan, mille löytyy historiasta vahva näyttö. Viattominta puolta esittää halventava puhe rättipäistä ja traagisinta terrorismin uhrien "hinnoittelu". Syyskuun 11 päivän terrori-iskun uhrien omaisille maksettiin vainajaa kohden keskimäärin 3,1 milj. dollaria, kun amerikkalaisten Irakissa surmaamasta lapsesta vastaava korvaus oli korkeintaan 2500 dollaria.

Itsemurhaiskujen tekijät, terrorismin jalkaväki, ovat samanaikaisesti tekijöitä ja uhreja. Useimmat näistä kansan vähäosaisten joukosta tulevista eivät tajua miten heidän uskoaan väärinkäytetään, vaan pitävät itseään Islamin marttyyreina, jotka toteuttavat Jumalan antamaa käskyä. Objektiivisesti tarkasteltuna heidän tekonsa, murha on paha loukkaus Koraania vastaan ja täten epäislamilainen teko.

Ideologia on eliminoitavissa vain poistamalla yhteiskunnasta sitä ruokkivat ravinteet. Kovuutta terrorismia kohtaan tulee täydentää oikeudenmukaisella politiikalla ja muslimimaailman kunnioittamisella. Vai häviävän pieni osa muslimeista on ääriaineksia ja valmiita väkivaltaan. Kasvava joukko järkeviä ja harkitsevia muslimeja kuitenkin tuntee länsimaiden politiikkaan pettyneenä ymmärtämystä islamistiseksi naamioitunutta terrorismia kohtaan, kunhan se ei kohdistu siviileihin vaan poliittis-sotilaallisiin kohteisiin. Tämä osittainen sympatia tekee terroristeille mahdolliseksi liikkua massojen joukossa kuin kala vedessä.

Tilanteen muuttamiseksi täyttyy Lännen muuttaa asennoitumistaan muslimimaailmaa kohtaan ja lakata kohtelemasta sitä ikävänä harminkappaleena. Meidän tulee kohdella muslimeja kuten haluamme itseämme kohdeltavan.

Samanaikaisesti länsimaiden tulee käynnistää muslimimaiden kanssa kulttuuri- ja opiskelijavaihto. Maahanmuuttajien tulvan jälkeen tällaisten ajatusten esittäjä ei ymmärrettävästi saa aplodeja. On kuitenkin syytä muistaa, että Saksan ja Ranskan lähentyminen sodan jälkeen alkoi juuri opiskelijavaihdolla. Monille läntisille huippupoliitikoille tekisi myös hyvää tarkistaa omia ennakkoluulojaan tekemällä yksityismatkoja muslimimaihin.

Meidän on myös ponnisteltava enemmän integroidaksemme maassamme asuvat muslimit tasa-arvoisiksi kansalaisiksi, jotta positiivisesti asennoituneista maahanmuuttajista ei tulisi, näköalattomia harhailijoita.

Lännen on investoitava oikeudenmukaisuuteen vähintään yhtä paljoin kuin aseisiin. Islamistiseksi naamioitunut terrorismi ei yksin ole syypää maailman kärsimyksiin, sitä on yhtälailla aiheuttanut länsimaiden harjoittama politiikka.

Jos haluamme estää 21. vuosisadalla ydinterrorin, on meidän liittouduttava muslimimaiden kanssa ja yhdessä toimittava terroria ja kansojen oikeuksien vastaisia hyökkäyssotia vastaan. Lapsen kannalta on yhdentekevää kuoleeko hän terrorihyökkäyksessä vai oikeudettomassa hyökkäyssodassa.

Meidän on asetettava itsellemme samat moraaliset vaatimukset kuin me asetamme muslimeille.

Tällaiseen ajatteluun uskon keinona maailmaamme yhä pahemmin riivaavan terrorismin hillitsemiseksi. Valitettavasti en jaksa uskoa, että näitä ajatuksia esittävä poliitikko saisi kovin laajaa kannatusta kansan keskuudessa.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän jounijuntumaa kuva
Jouni Juntumaa

Kiitos hyvästä kirjoituksesta.

Niin selvä asia kuin oikeudenmukaisuus ja kunnioitus leimataan usein "valkopesuksi" tai "hyväksymiseksi".

Monet meille itsestään selvät arvot olivat joitakin sukupolvia sitten utopiaa ja haaveilua. Jonkun piti toimia niiden puolesta, vaikka kannatusta ja ymmärrystä ei ollutkaan.(Traagista on, että joskus hyvät asiat toteutuvat kovien vaiheiden kautta.)

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Hyvä kirjoitus Eero. Tulee kyllä viemään turhan kauan, ennen kuin länsimaat pystyvät luottamaan muslimeihin ja heidän hyvään tahtoonsa antaa meidän elää omaa länsimaista elämäämme yhdessä heidän kanssaan. Rauhanomaisesti, toisiamme ja molempien omia tapoja kunnioittaen. Jo naisten ja lasten aseman pitäisi kyllä paljon muuttua, jotta voisimme katsoa heidän olevan kaikille omille kansalaisilleen myöskin oikeudenmukaisia.

Viimeaikoina on tapahtunut liian paljon pahaa ja raukkamaisia hyökkäyksiä viattomia tavallisia ihmisiä vastaan ja jopa myöskin heidän omissa maissaan. Uskonriidat ja klaani-ajattelu ei helpolla muutu sopuisaksi yhdessäoloksi edes heidän omilla maillaan. Miten sitten täällä? Ristiriitoja tulee väistämättä, jos kehitys ja sopeutuminen erilaisuuteen on liian hidasta.

Siinä olen myös samaa mieltä kanssasi, että sotimalla ja uhkailuilla ei saavuteta koskaan täydellistä rauhaa.

Käyttäjän JukkaLaulajainen kuva
Jukka Laulajainen

"Jos haluamme estää 21. vuosisadalla ydinterrorin, on meidän liittouduttava muslimimaiden kanssa ja yhdessä toimittava terroria ja kansojen oikeuksien vastaisia hyökkäyssotia vastaan"

Ai niinkuin turkin, joka on ollut sieltä paremmasta päästä.

Käyttäjän EeroSuominen1 kuva
Eero Suominen

Marsalkka Montgomery toteaa kirjassaan "Sodankäynti kautta aikojen": Ihmiskunnan historia = sotien historia. Tästä huolimatta meidän ei pidä luopua rauhan utopiasta. Luottamus rakentuu tällaisessa ympäristössä pienten askelten avulla. Miten jaksamme elää, jos meiltä puuttuu tulevaisuus ja toivo?

Toimituksen poiminnat