EeroSuominen1 Nosce te ipsum

Saako kuolemasta puhua?

Terhokodin ylilääkäri Juha Hänninen kirjoittaa Helsingin Sanomien mielipidesivulla 21.2 hyvästä kuolemasta. Nähtyäni otsikon oli ensimmäinen reaktioni torjunta tyyliin: Tämä ei (vielä) koske minua, en halua kuulla enkä puhua kokoa asiasta. Luin kuitenkin jutun ja totean ensireaktioni olleen väärä. Tätä puhetta kannattaa kuunnella.

Hännisen mukaan  aikamme ihminen haluaa olla oman elämänsä ja kuolemansa viimekätinen arvioitsija. Hänen mukaansa kuolemaa ei välttämättä nähdä vihollisena vaan uhkana on ennemminkin kärsimys. Antiikin Ciceron mukaan: Jokainen kuolee joskus, ja koska elämässä tärkeämpää on laatu kuin sen pituus, on kuolema hyvä asia, koska se lopettaa kärsimykset.

Evankeliumin mukaan itse Vapahtajakin pelkäsi kärsimystä lausuessaan Getsemanen puutarhassa ennen vangitsemistaan sanat: Abba, Isä, kaikki on sinulle mahdollista. Ota tämä malja minulta pois. Ei kuitenkaan minun tahtoni mukaan, vaan sinun. (Mar.14:36).

Ihailen salaa mielessäni niitä ihmisiä, jotka ovat tehneet hoitotestamentin. En osaa varmuudella sanoa syytä, miksi itse en ole sitä tehnyt. Tämä saattaa johtua siitä, että en halua ajatella kuolemaani ja toisaalta tunnen itseni terveeksi. Luontevaa on siis ajatella - ja jälleen todennäköisesti väärin - ehtiihän sitä myöhemminkin.

Pidin äskettäin oman Tapiolan seurakuntamme keskiviikkokerhossa esitelmän hyvästä elämästä, ja kuinka ollakaan puhuin myös kuolemasta. Totesin mm. Immanuel Kantin mukaan oman vakaumuksen määrittelyn edellyttävän kannanottoa kuolemaan. Filosofi Michel Montaignen mukaan lapsille tulisi opettaa viisautta siten, että nämä kykenevät vastaamaan kysymykseen miten kuolemaa on viisasta lähestyä.

Saattohoitokodin ylilääkäri esittää pohdittavaksemme seuraavanlaisia kysymyksiä: Millaisina hetkinä elämässäsi tunsit olevasi "eniten elossa"? - Millaisista asioista haluaisit läheisesi erityisesti muistavan sinua? - Mitkä ovat olleet elämäsi tärkeimmät roolit, miksi ne ovat tärkeitä ja mitä niissä arvelet saavuttaneesi? - Mistä saavutuksessa elämässäsi olet ylpein? - Mitä toivoisit läheisiltäsi kuoleman lähestyessä? - Mitä olet oppinut elämästä? - Onko sinulle ohjeita läheisillesi elämän varalle? - Jos elämästäsi tehtäisiin kirjallinen dokumentti, mitä haluaisit siinä sanottavan?

Kysymykset panevat väkisinkin pohtimaan elämän tarkoitusta ja ovat erittäin vaativia. Ei ihme, että eräät oppineet ajattelijatkin asian torjuvat. Roomalainen runoilija Persius kehottaa kuulijoitaan elämään kuolemaa ajatellen. Keisari ja filosofi Marcus Aurelius toteaa kyynisesti: Maailma on muuttumista, elämä harhaa. Sinä unohdat pian kaikki ja kaikki unohtavat pian sinut.

Kautta aikojen ihminen on tutkistellut kaiken alkua ja tarkoitusta. Antiikin filosofit päätyivät ajatukseen: Hyvyys ja pahuus ovat alkusyitä, joihin kaikki olevainen perustuu. Onhan kaikkien hyvien asioiden perimmäisenä syynä hyvyys. Havaitsemme tästä, että nämä ns. ensimmäiset syyt perustellaan itsellään, ei siis millään ulkopuolisella. Ne ovat fenomenologian perustajan Edmund Husserlin terminologiaa käyttäen absoluuttisen itseriittoisia.

Goethe toteaa saman asian näin: elämän tarkoitus on elämä itse. Tri Jacob Bossahart puolestaan toteaa: Joka pohtii elämää, ei elä.

Eksistentialisti Albert Camus kysyy elämän tarkoitusta, syytä minkä vuoksi ihmisen kannattaa elää ja päätyy kyyniseen toteamukseen: Tuntuu siltä, että elämä on sitä paremmin eletty mitä vähemmin sillä on tarkoitusta.

Eksistentialisti-kollega Jean-Paul Sartrelta kuulemme selvän viestin: Keskeinen ihmisen eläimestä erottava tekijä on kyky etsiä kaiken tarkoitusta. Tästä syystä elämän suurten kysymysten pohdiskelun tietoisuudestaan torjunut ihminen on henkisesti invalidisoitunut.

Kirjassaan Uskomaton matka uskovien  maailmaan kosmologi Kari Enqvist pohtii elämän syntyä ja tarkoitusta. Kirjan osakseen saama lukijamäärä osoittaa ihmisten etsivän totuutta ja elämän tarkoitusta. Yksi etsii sitä kuvaannollisesti mikroskoopin ja kaukoputken avulla, toinen Raamatun ja rukouksen avulla. Joku uskoo Enqvistin tavoin elämän syntyneen sattumalta ja kehittyneen vähitellen vailla suuntaa ja tarkoitusta, toinen uskoo Jumalan luoneen universumin ja ohjaavan sitä omalla, arvoituksellisella tavallaan.

Dostojevskin lausuu teoksessaan Karamanzovin veljekset: Elämää täytyy rakastaa enemmän kuin sen tarkoitusta. Rakkauden täytyy aina mennä logiikan edelle, ehdottomasti logiikan edelle – vasta silloin ymmärtää myös elämän tarkoituksen.

Paul Tournier esittää meille isovanhemmille kovan kysymyksen: Mitä mieltä olisi jatkaa sukupolvesta toiseen elämää, jos sillä ei olisi muuta tarkoitusta kuin jatkuvuus? Pelkästään jälkeläisten avulla ”ikuiseksi tuleminen” ei suo elämälle tarkoitusta, onhan mieletöntä ikuistaa tarkoituksetonta.

Hän jatkaa ajatustaan: Ihminen ei osaa vanhana elää oikein, ellei hän ole jo aikaisemmin etsinyt elämän tarkoitusta. Elämän yleistä tarkoitusta on mielestäni mahdoton käsittää, jos sitä ajattelee kaikesta transsendenttisesta, Jumalasta, maailman ja elämän luojasta, kokonaan riippumattomana.

Olennainen havainto on, että emme voi kenellekään antaa elämän tarkoitusta, sen voi itsekukin löytää. Kun ihminen tajuaa ettei elämän tarkoitus ole aineellinen hyöty, hän lakkaa kiinnittämästä huomiota pelkästään ulkomaailmaan. Ihminen tarvitsee muitakin päämääriä kuin teknisiä, sosiaalisia tai taloudellisia. Tämä on merkki ihmisen hengellisyydestä.

Luin nuorena stressioppaita ja muistan kohdanneeni mm. ohjeen, jonka mukaan stressiä voi lievittää kirjoittamalla oma muistokirjoitus. Ohje oli niin radikaali, että se jäi mieleeni. Ryhdyttyäni 50 vuotta täytettyäni lukemaan sanomalehtien muistokirjoituksia minua häiritsi havainto, jonka tein: nekrologit muistuttivat hämmästyttävästi työtodistusta. Kirjassaan Kuolemankuvia Jörn Donner pohtii ironiseen sävyyn millaisen muistokirjoituksen kitupiikki miljonääri ansaitsee: 

Hän oli 100 tai 500 miljoonan euron arvoinen henkilö. Eihän mitään muuta kirjoitettavaa ole, jollei halua mainita, että hän oli pelannut golfia, ollut mukana hirvijahdeissa (parhaassa tapauksessa kuninkaan kanssa), pyytänyt Lapissa riekkoja ja taimenia ja saanut useita kotimaisia ja ulkomaisia ansiomerkkejä”. Kuuluuhan sosiaalinen turhamaisuus heidän sotisopaansa.

Käyn uudestaan läpi saattokodin ylilääkärin kysymykset ja totean niihin olevan syytä palata yhä uudestaan.  Yhtä kysymystä jään miettimään: onko minulla ohjeita läheisilleni elämän varalle.

Pohdiskelun jälkeen vastaan kieltävästi. Elämän kalkkiviivoilla en halua lähteä neuvomaan, se on silloin aivan liian myöhäistä. Sitä paitsi neuvojen antamisesta voi olla enemmän haittaa kuin hyötyä. Toisille antamamme neuvot helposti masentavat tai suututtavat enemmän kuin ovat hyödyksi. Ihminen ei myöskään tunne itseään onnelliseksi toiminnasta, johon hän ryhtyy vain toisten neuvosta. Alle nelivuotiasta voimme opettaa puhumalla, sen jälkeen lapset oppivat tartunnan kautta.

 

 

 

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (8 kommenttia)

Käyttäjän Setarkos kuva
Sakari Vainikka

Marcus Annaeus Lucanus kirjoitti Pharsalia-teoksessaan, että jumalat ovat salanneet ihmisiltä kuolemisen onnen, jotta he jaksaisivat elää. Lucanus pääsi nauttimaan tästä onnesta 25-vuotiaana jouduttuaan ystävänsä keisari Neron epäsuosioon.
Mitä tulee oman nekrologin kirjoittamiseen, olen sellaisen tehnyt, mutta epäilen, suostuuko mikään lehti sitä julkaisemaan. Ehkä sen voisi viime töikseen julkaista täällä US-blogissa.

Käyttäjän EeroSuominen1 kuva
Eero Suominen

On perin mielenkiintoista, että antiikin oppineiden pakanoiden puheet ovat usein sopusoinnussa kristinuskon ajatusten kanssa. Kuolemisen onnesta en tosin ole varma, mutta kuoleman jälkeisestä ajasta kristinusko antaa Lucanuksen tavoin hyvin myönteisen kuvan.

Herää kysymys mistä syystä arvelet lehtien kieltäytyvän julkaisemasta nekrologiasi.

Käyttäjän Setarkos kuva
Sakari Vainikka

Luulen, että oman nekrologin kirjoittaminen on niin harvinaista, että sitä pidettäisiin jonkinlaisena pilana. Omaan nekrologiin kyllä tuleekin helposti mukaan jonkin verran huumoria, lähinnä hyväntahtoista itseironiaa. Katsotaan asiaa tarkemmin sitten, kun se tulee ajankohtaiseksi.

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen

Antiikin oppineiden teokset kuten tekstit ja runot olivat keskiajalla katollisten munkkien suosiossa ja ihannnoimia joten ei olisi ihme jos roomanaikainen aluseurakuntakin ne tunsi, madollisesti Jeesuskin on voinut lukea tai kulla joitain tekstejä. Niille munkeille kuitenkin kiito että antiikin tekstejä kopioitiin jälkipolville ja esim William Shakespear sai kirjoitettua näytelmän Julius Caesarista.

Käyttäjän StefanTallqvist kuva
Stefan H. Tallqvist

Eero Suominen mainitsee alustuksessa ainakin seuraavat lähteet, mikä osoitaa, että hän on tosissaan pohtinut asiaansa:

Juha Hänninen kirjoittaa Helsingin Sanomien mielipidesivulla 21.2 (en ole vielä lukenut)
Antiikin Ciceron
Vapahtajakin pelkäsi kärsimystä lausuessaan Getsemanen puutarhassa ennen vangitsemistaan sanat
Immanuel Kantin
Roomalainen runoilija Persius
Keisari ja filosofi Marcus Aurelius
Edmund Husserlin
Goethe
Tri Jacob Bossahart
Eksistentialisti Albert Camus
Eksistentialisti-kollega Jean-Paul Sartrelta
Kari Enqvist
Dostojevskin lausuu teoksessaan Karamanzovin veljekset
Paul Tournier
Jörn Donner
=

Mainitut lähteet ovat tunnettuja, ja useimmat tuttuja minullekin. Miksi ei ihminen pohtisi sitä, että hänen ruumiinsa, aivojensa ja tietoisuus päättyy? Tuntuu että asiat voisi olla toisellakin tavalla järjestetty.
Eivät näihin asioihin anna inhimilliset lähteet päteviä vastauksia, vaikka olisivatkin kuuluisia ajattelijoita.

Mutta kuten tiedätte, minua on suurin osa elämästäni kiinnostanut Urantia-tekstin selostus siitä, millaisessa maailmankaikkeudessa elämme. Niin pitkälle, kun olen asiaa pysynyt selvittämään, tämä U-teksti onkin peräisin ihmiskunnan ulkopuolelta. Ihmisien lyhyt elämä planeetallamme tuleekin usein esille tekstissä.

Kehittyneemmillä planeetoilla tietoiset ajattelevat olennot eivät välttämättä kuole, esim. vanhuuteen.

Vaan tietoisuus, persoonallisuus ja muisti siirtyvät suoraan keittyneemmälle planeetalla, jossa koulutus ja muitten olentotyyppeihin tutustuminen jatkuu. Tämä ei tapahdu itsestään, vaan siihen osallistuvat useat meille tuntemattomat olentotyypit, koska se on vallitseva sääntö. Tämä säätö on ylhäältä määrätty, ja se on enemmän hallinnollinen tapahtuma, kun uskonnollinen.

Mitä olemme Maapallon elämän aikana aloittaneet, voi keittyä eteenpäin, jos me emme itse torju tätä järjestelyä.

En selosta asiaan liittyviä yksityiskohtia sen enempää, mutta seikkaperäisesti asiat tulevat Urantia-tekstissä esille. Selostus on yksityiskohtaisempi kun kenenkään ihmisen ajattelussa on aikaisemmin tullut esille.

Käyttäjän EeroSuominen1 kuva
Eero Suominen

Sakarille: Olet oikeassa, mutta ei liene vaikeuksia sopia oman nekrologin julkaisemisesta vaikkapa jonkun perillisen nimissä, jolloin teksti käydään yhdessä läpi ja aikanaan sopivalla tavalla julkaistaan.

Stefanille: Kiitos arvostavasta palautteesta. Urantiasta totean parhaaksi vaieta. On syytä kunnioittaa itse kunkin vakaumusta eikä lähteä opettamaan tai muuten viisastelemaan asioissa, jotka pohjimmiltaan ovat uskon asioita.

Käyttäjän StefanTallqvist kuva
Stefan H. Tallqvist

”Stefanille: Kiitos arvostavasta palautteesta. Urantiasta totean parhaaksi vaieta. On syytä kunnioittaa itse kunkin vakaumusta eikä lähteä opettamaan tai muuten viisastelemaan asioissa, jotka pohjimmiltaan ovat uskon asioita.”
=

Uskon asioita ovat kaikki asiat!

U-teksti on tulvillaan verifioitavia tietoja kaikista inhimillisen tiedon aloilta. Huomaa tämä, se on tosiasia!

”Jumalat” eivät ole kätkeneet meille asiat, vaan lukija itse on.

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen

Kuolemasta saapuhua ja on hyvä puhua myös alaikäisille kuten 6-17 vuotiaille silla kuolema on jokapäiväistä vaikkei olisi läsnä. Itse olen lapsena kasvanut siihen että että kuolema on luonnollista, sitä näki paljon avaraluonnossa jota tykkäsin seurata pienenä. Itse en muista koska olen kysellyt kuolemasta mutta ymmärsin jo 5 vuotiaana että kun näin Syyskuun 11 iskun uutisista siellä kuoli paljon ihmisiä, en ottanut sitä mitenkään hysteerisesti tunnekuohun vallassa vaan olo oli haikea. Tärkein neuvo jnka olen saanut onettei kuollutta saa liiaksi surra vaan elämässä on jatkettva eteenpäin.

Toimituksen poiminnat